SeAMK uudistaa väyliään tutkinto-opiskelijaksi avoimen AMK:n opinnoista sekä ammatillisista ja lukio-opinnoista

kategoria: Hakijalle
Kävelevien ihmisten jalkoja kuvattuna takaapäin.

Väyläopinnoilla tarkoitetaan avoimen ammattikorkeakoulun opintoja, joiden avulla on mahdollista hakea tutkinto-opiskelijaksi erillishaussa. Väyläopintoja voi suorittaa myös jo lukio- tai ammattiopintojen aikana. SeAMK varautuu vuodesta 2022 lähtien tarjoamaan tutkinto-opiskelupaikan lukioväylällä tai ammatillisella väylällä opinnot vähintään arvosanalla 3 suorittaneille. Väyläopinnot voi aloittaa syksyllä 2021.  

SeAMK uudistaa väyläopintojensa hakukelpoisuuksia. Uudet hakukelpoisuudet ovat voimassa ensimmäisen kerran syksyn 2021 erillishaussa. 

Ammatillista tutkintoa toisella asteella opiskelevien kohdalla hakukelpoisuus on 30 opintopistettä SeAMKin avoimessa ammattikorkeakoulussa suoritettuja, haettavana olevaan tutkinto-ohjelmaan soveltuvia opintoja. Opintopistemäärä perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa valtakunnallisessa Jatkoväylä-hankkeessa esitettyyn suositukseen. Ammatillisen tutkinnon suorittajat voivat hyödyntää ammattikorkeakouluopintoja osana toisen asteen tutkintoaan. Ammatillisessa väylässä AMK-opintoihin tulee hakeutua välittömästi toisen asteen tutkinnon valmistuttua. 

Lukio-opiskelijoille hakukelpoisuus on 15 opintopistettä SeAMKin avoimessa ammattikorkeakoulussa suoritettuja, haettavana olevaan tutkinto-ohjelmaan soveltuvia opintoja. Lukioväylän ammatillista väylää matalampaan opintopistemäärään vaikuttavat muun muassa lukio-opintojen tarjoamat vahvemmat kielten, viestinnän ja matematiikan taidot, joita vaaditaan korkeakouluopinnoissa. AMK-opintoja voidaan myös sisällyttää huomattavasti rajoitetummin osaksi lukion opetussuunnitelmaa. Lukioväylän opintosisältöjä voidaan painottaa enemmän alan ammattiopintoihin. Myös lukioväylässä tulee hakeutua AMK-opintoihin välittömästä ylioppilastutkinnon suoritettuaan. 

Avoimen väylän opinnot ovat avoimia kaikille iästä, koulutustaustasta tai muista tekijöistä riippumatta. Avoimen väylän hakukelpoisuusrajaa on myös päätetty madaltaa. Syksyn 2021 avoimen väylän hausta alkaen hakukelpoisuusraja on 45 opintopistettä avoimessa ammattikorkeakoulussa suoritettuja, haettavana olevaan tutkinto-ohjelmaan soveltuvia opintoja. Aiemmin hakukelpoisuuden edellytyksenä on ollut vähintään 55 opintopistettä. 

Väyläopintojen uudistamisella SeAMK haluaa tarjota aiempaa monipuolisempia reittejä tavoitella tutkinto-opiskelupaikkaa korkeakoulussa. 

”Olen innostunut, kun saamme tarjota uusia mahdollisuuksia hankkia tutkinto-opiskelupaikka. Uusilla väyläopinnoilla SeAMK vastaa sekä edellisen että nykyisen hallitusohjelman tavoitteisiin joustavoittamalla opintopolkuja ja lisäämällä yhteistyötä eri koulutusasteiden välillä sekä kehittämällä jatkuvaa oppimista. Yhteistyötä halutaan tehdä maakunnan kaikkien toisten asteen ammatillista tutkinto-opetusta tai lukio-opetusta järjestävien oppilaitosten kanssa. Väyläopinnot laaditaan mahdollisimman kattavasti verkko-opinnoiksi, jolloin niihin voi osallistua kauempaakin ”, opetuksen kehittämispäällikkö Tuija Vasikkaniemi kertoo. 

Lisätietoja: 

Tuija Vasikkaniemi 
opetuksen kehittämispäällikkö 
SeAMK 
tuija.vasikkaniemi@seamk.fi 
+358408680222 

Hanna-Mari Rintala 
opintoasiainpäällikkö 
SeAMK 
hanna-mari.rintala@seamk.fi 
+358408302144