VPK-harrastuksen ja teknologiaosaamisen yhdistäminen siivitti Juho Pirttilahden hopealle Vuoden nuorkauppakamarilainen keksintö -kilpailussa

Iltapukuihin pukeutuneita miehiä ja naisia yhteiskuvassa esiintymislavalla.
Juho Pirttilahti (kolmas vasemmalta) ja muut kilpailussa menestyneet palkittiin viikonloppuna Seinäjoella. Kuva: Joona Paija

SeAMKissa projektipäällikkönä työskentelevä Juho Pirttilahti on palkittu toisella sijalla Vuoden nuorkauppakamarilainen keksintö -kilpailussa. Pirttilahti pääsi pokkaamaan palkinnon kotikentällään viime viikonloppuna, kun 60-vuotista taivaltaan juhlivat Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamarit järjestivät Suomen Nuorkauppakamareiden kansallisen vaalikokouksen SeAMK Kampuksella.

Pirttilahti kertoo keksintönsä liittyvän sammutusjärjestelmään, jolla parannetaan ihmisten turvallisuutta ja vähennetään kuolemaan johtavia tapauksia. Keksinnön luonne ja yksityiskohdat pidetään vielä toistaiseksi salassa jatkokehityksen ja hyödyntämisen varmistamiseksi.

Hänen mukaansa keksinnön taustalla on yhdistelmä nuoruuden vapaapalokuntaharrastusta, insinöörikoulutusta ja teollisuuden parista kertynyttä työkokemusta.

“Kuitenkin viimeinen katalyytti oli tämä kilpailu itsessään, kun piti oikeasti miettiä jotain uutta ja mullistavaa”, Pirttilahti sanoo.

SeAMKin Digital Factory -tutkimusryhmässä riittää innovaatiokyvykkyyttä, ainakin kyseisen keksintökilpailun tulosten mukaan. Pirttilahden menestys täydentää tutkimus- ja kehittämispäällikkönä sekä projektipäällikkönä SeAMKissa toimivan Jukka Mattilan toissa vuonna saavuttamaa voittoa.

Nuorkauppakamareiden toimintaa Juho Pirttilahti kehuu niin verkostoitumisen kuin osaamisen kasvattamisen näkökulmasta.

“JCI-toiminnan kautta on ollut mahdollisuus tutustua Suomen laajuisesti erilaisiin henkilöihin, joilla kuitenkin kaikilla on yhteinen tavoite itsensä kehittämisen suhteen. Nämä verkostot ovat niin siviili- kuin työmerkityksien kannalta erittäin tärkeitä nyt ja tulevaisuudessa. Paikallinen kamari on myös hienosti ottanut minut sisään ja uskon, että on sieltä on löytynyt elämänmittaisia kavereita”, Pirttilahti kertoo.