Ammattikorkeakouluista valmistuneiden uraseurantakysely käynnistyy

kategoria: Hakijalle
Kuvituskuva

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallisella uraseurantakyselyllä kootaan tietoa työllistymisestä, työurasta sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon. Kyselyn saavat kaikki viisi vuotta sitten ammattikorkeakouluopintonsa päättäneet, eli vuonna 2015 valmistuneet.

“Uraseurantakysely kerää tietoa tutkinnon suorittaneiden työllistymisestä, urapoluista ja työssä tarvittavasta osaamisesta. Tiedot ovat tärkeitä koulutukseen hakeutuville ja opiskelijoille, jotka miettivät omia opintojaan ja tulevaisuuden urasuunnitelmiaan. Tulokset antavat tietoa työelämän muutoksesta opetuksen ja jatkuvan oppimisen palvelujen kehittämiseen. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö käyttää tietoja ammattikorkeakoulujen rahoituksen jakamisessa”, projektipäällikkö Satu Helmi Turun ammattikorkeakoulusta toteaa.

Viime vuonna toteutetun Uraseurantakyselyn perusteella tiedetään, että 82 prosenttia ammattikorkeakouluista valmistuneista oli vähintäänkin melko tyytyväinen suorittamaansa tutkintoon. Tyytyväisyys tutkintoon on yhteydessä siihen, miten hyvin vastaaja pystyy hyödyntämään AMK:ssa hankkimaansa osaamista nykyisessä työssään ja miten työ vastaa vaativuustasoltaan ammattikorkeakoulutusta

Edellisessä, vuonna 2014 valmistuneille tehdyssä kyselyssä SeAMK sijoittui toistamiseen toiseksi parhaaksi ammattikorkeakouluksi opiskelijoiden keskimääräisellä pisteillä laskettuna 23 ammattikorkeakoulun joukossa. Parhaat pisteet uraseurantakyselyssä sai Diakonia-ammattikorkeakoulu.

SeAMKista valmistuneiden vastausprosentti oli 48,1, mikä oli ammattikorkeakouluista kolmanneksi suurin. SeAMKista vuonna 2014 valmistuneista kyselyyn vastasi 385 henkilöä.

Uraseurantakyselyn kohderyhmänä ovat viisi vuotta sitten ammattikorkeakoulusta valmistuneet

Uraseurantakysely lähetetään tänä vuonna 15.10. kaikille vuonna 2015 AMK- ja YAMK-tutkintoihin valmistuneille sähköpostilla ja tekstiviestillä.

Kyselyn tunnettuuden kasvaessa valtakunnallisen vastausprosentin toivotaan nousevan lähelle 40 prosenttia. Edellisessä kyselyssä vastausprosentti oli 34. Osa ammattikorkeakouluista pääsi tähän tavoitteeseen jo viime kyselykierroksella.  Ammattikorkeakoulujen uraseurantakysely toteutetaan samaan aikaan yliopistojen uraseurantakyselyn kanssa.

AMKista uralle – uraseurantatiedot käyttöön – Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa hanke vahvistaa ja kehittää ammattikorkeakoulujen uraseurantatiedon keräämistä ja tiedon jakamista sekä henkilöstölle että opiskelijoille ja ulkoisille sidosryhmille. Hanketta ovat toteuttamassa Turun AMK, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus, Hämeen ammattikorkeakoulu, Laurea, Oulun ammattikorkeakoulu ja Tampereen ammattikorkeakoulu.

Lisätietoja:

SeAMKin osalta

Jaakko Hallila, rehtori
+358408680621
jaakko.hallila@seamk.fi

 

Vuoden 2018 uraseurantakyselyn tuloksia

Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen:

https://vipunen.fi/fi-fi/amk/Sivut/Uraseuranta.aspx

Töissä.fi: www.töissä.fi