Artisti metaverseen volumetrisellä kuvaustekniikalla

Kuvausalue on merkitty lattiaan. Joni-Petteri Tuhkanen ohjeistaa Antti Railiolle esiintymisalueen.

Metaversumi eli tulevaisuuden virtuaalimaailma on käsitteenä laaja. Hankekokemuksemme mukaan metaverse on vielä uusi ja ihmetystä aiheuttava abstrakti jopa epämääräinen aihe, jonka liiketoiminnallisia muotoja vielä pohditaan. Metaversumilla tarkoitetaan käyttäjien samanaikaisesti kokemaa virtuaaliympäristöä, jossa voidaan viihtyä, viestiä, vuorovaikuttaa tai työskennellä yhteisesti jaetussa tilassa. Metaverse yhdistää virtuaalitodellisuuden (VR), lisätyn todellisuuden (AR), yhteisten sisältöjen ja sosiaalisen median periaatteet.

VIBIOL – Virtuaalitapahtumista uutta liiketoimintaa Etelä-Pohjanmaalle toteuttaa hankkeessa luodun metaversen avajaiset 27.4.2023. Tapahtumassa nähdään Seinäjoen ammattikorkeakoulun historiassa ensimmäinen volumetrisella kuvauksella toteutettu esitys. Lähetämme artisti Antti Railion luotuun metaversumiin ja panelistimme keskustelevat, miten virtuaalimaailma muuttaa tapahtumia ja artistiutta. Avajaisten osallistujat pääsevät opastetulle kierrokselle ja myös testaamaan laitteistoa.

Hankimme SeAMKille volumetrisen kuvauskaluston viiden kameran toteutuksella. Volumetrisen kuvauksen ideana on mahdollistaa visuaalisen kokemuksen elämyksellisyyden lisäämisen. Kuvauksessa kamerat asetetaan ihmisen ympärillä ja kamerat kuvaavat samanaikaisesti noin 30 kuvaa sekunnissa.  Volumetrinen kuvaus on kaappaustekniikka, joka kuvaa kohteesta, kuten esineestä tai jopa liikkuvasta ihmisestä, reaaliaikaisen 3D-mallin, jota voi tarkastella mistä suunnasta tahansa. 3D-kuvan tai videon voi sijoittaa virtuaaliseen ympäristöön. Volumetrisessa kuvauksessa ei tarvitse käyttää visuaalisia tehosteita, seurantapisteitä tai erillistä taustaa. Volumetrinen kuvaustekniikka siirtää avatarit historiaan ja antaa katsojalle todellisen vaikutelman, että ihminen tai esine on läsnä virtuaalisessa digitaalisessa ympäristössä.

Olemme kokeneet jo välähdyksiä virtuaalitoteutuksista konserttien muodossa, mutta lähitulevaisuudessa näemme, miten taidenäyttelyt tai historialliset henkilöt voisivat tuoda digitalisoituna elämyksenä tai miten elokuvateollisuudessa volumetrisuudella voitaisiin lisätä vuorovaikutteisuutta ja kokemusta elokuvassa mukana olemisesta. Metaverse ja volumetrinen kuvaus voivat olla osa monenlaista liike- tai koulutustoimintaa lähitulevaisuudessa.

Katja Jaskari
Projektipäällikkö, VIBIOL- Virtuaalitapahtumista uutta liiketoimintaa Etelä-Pohjanmaalla
SeAMK

Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia. Lue lisää VIBIOL-hankkeen nettisivuilta.

ViBIOL logo footer