Matkani gerontologisen sosiaalipalvelutyön maailmaan

Harjoittelukokemukseni Seinäjoen kotiutumisen tuen tiimissä
Rehellisesti sanottuna en päässyt harjoitteluun paikkaan, joka minulla oli erityisesti mielessä gerontologisen sosiaalipalvelutyön harjoittelua varten. En kuitenkaan halunnut antaa sen lannistaa, sillä olin odottanut tätä harjoittelua pitkään. Gerontologista sosiaalipalvelutyön harjoittelua pidetään yhtenä tutkintomme merkittävimmistä harjoitteluista, koska se mahdollistaa tutustumisen palvelujärjestelmän puoleen, johon geronomit usein työllistyvät. Nimittäin ikäihmisten palveluohjaukseen, -neuvontaan ja –koordinointiin.
En ollut aiemmin hyödyntänyt Jobiilia harjoittelupaikan hankkimisessa, joten päätin antaa sille tällä kertaa mahdollisuuden, ja sen kautta päädyinkin saamaan harjoittelupaikkani Seinäjoen kotiutumisen tuen tiimistä. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että päädyin tekemään tämän harjoittelun juuri siellä, vaikka kyseinen harjoittelupaikka ei ollutkaan se, mihin pyrin ensisijaisesti. Tämä johtuu useastakin syystä, mutta erityisesti siitä, kuinka moniammatillinen tiimi on ja miten hyvin sen kautta pääsee tutustumaan hyvinvointialueen kotihoidon tilanteeseen ja palveluiden toteutumiseen.
Kotiutumisen tuen tiimin toiminta ja palvelukoordinaattorin rooli
Kotiutumisen tuen tiimejä toimii ympäri Suomea eri paikkakunnilla osana hyvinvointialueiden toimintaa. Tiimin yleistavoitteena on tukea asiakkaan kotona selviytymistä sairaalasta kotiutumisen jälkeen tai muissa asiakkaan toimintakyvyn muutoksissa sekä kartoittaa asiakkaan tilannetta käyntien yhteydessä. Tarkoituksena on arvioida asiakkaan kotona pärjäämistä niin, että saadaan selville, millaisista palveluista asiakas hyötyy eniten tai kuntouttaa asiakas siihen pisteeseen, että kotihoidon palveluille ei ole enää tarvetta. Suurimmaksi osaksi asiakkaat ovat ikääntyneitä.
Tiimin toiminnan lisäksi pääsin syventymään erityisesti palvelukoordinaattorin rooliin ja tehtäviin, sillä tiimin palvelukoordinaattori toimi ohjaajanani. Palvelukoordinaattori on myös vastuussa asiakaspalvelun hallinnoinnista ja organisoinnista. Kaiken kaikkiaan hänen toimensa on hyvin monipuolinen ja vaatii hyviä itsensä johtamistaitoja, järjestelmällisyyttä ja sitä, että pystyy hallitsemaan monia tehtäviä yhtä aikaa. Mielestäni geronomin koulutus antaa paljon hyviä edellytyksiä tehtävässä toimimiseen, mutta itse kyseisen työnkuvan tehtäviä tekemällä voi kehittyä hyväksi palvelukoordinaattoriksi, vaikka ei vielä olisikaan käytynä geronomin koulutusta tai vastaavaa korkeakoulututkintoa. Hyvänä esimerkkinä tästä toimi ohjaajani, joka on koulutukseltaan lähihoitaja, jolla on vasta meneillään geronomin opinnot.
Miksi mennä tutustumaan kotiutumisen tuen tiimiin geronomiopiskelijana?
Minusta on mielenkiintoista ja oleellista seurata, mihin suuntaan ikäihmisten palveluita ollaan kehittämässä ja millaisia painotuksia aiheeseen liittyen luodaan. Täten Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030 on tullut minulle tutuksi. Siinä kotihoito nimetään yhdeksi merkittävimmistä ikääntyneiden palveluiden kehittämiskohteista. Tämän takia halusin viimeisen harjoitteluni linkittyvän vahvasti kotihoitoon. Juurikin kotiutumisen tuen tiimillä on hyvin tärkeä rooli kotihoidon palveluiden piiriin pääsemisen prosessissa.
Koen, että geronomiopiskelijana paikasta saa paljon irti, sillä opintosuunnitelmassamme on monia opintojaksoja, jotka linkittyvät vahvasti heidän toimintaansa, kuten opintojaksot vanhustyön etiikka, vanhustyön toimintaympäristöt ja palvelujärjestelmät, vanhuspalveluiden lainsäädäntö, kotona asumisen mahdollistaminen ja ikääntyneen toimintakyvyn tukeminen. Näin ollen on mahdollista vahvistaa juuri niitä tietotaitoja, joita geronomeilta vaaditaan.
Yläpuolella olevaan mindmappiin olen vielä koonnut itselleni merkittäviä ja päällimmäisenä mieleen tulevia syitä harjoittelun suorittamiseen kotiutumisen tuen tiimissä.
Viivi, geronomiopiskelija