Osaamisella onnistumisiin!

Henkilö heittää syksyisiä puunlehtiä ilmaan.

Osaamisella onnistumisiin!

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Osallistujalähtöinen moniammatillinen koulutuspolku – OSMO-hankkeen kuulumisia ja vaiheita tämän blogin myötä.

OSMO –hanke käynnistyi syksyllä 2022 ja sen tavoitteena on vahvistaa Etelä-Pohjanmaan majoitus-, ravitsemis- ja matkailu-, sekä tapahtuma-alan osaamista, kasvattaa alojen houkuttelevuutta potentiaalisena uravaihtoehtona ja vahvistaa pitovoimaa osaavan työvoiman suhteen.  

Hankkeen keskeisiä toimia on toteuttaa kyseisille aloille monipuolista lisäkoulutusta – matalalla osallistumiskynnyksellä ja eri pituisin jaksoin; aina muutaman tunnin täsmäkoulutuksista pidempikestoisiin koulutuksiin. Koulutusten kautta pyritään paitsi vahvistamaan alalla toimivien tai alalle suuntaavien osaamista, myös tuomaan positiivista virettä alalla työskentelyyn – mottomme onkin, että osaamisen kautta saavutetaan myös onnistumisia.

Kevään 2023 aikana hanke tarjoaa lähes 40 lyhytkoulutusta ajankohtaisista alaa koskettavista aihepiireistä ja lisää on luvassa syksyllä. Tässä blogissa pohdimme koulutuksissa käsiteltyjä keskeisiä teemoja, jotta koulutusten anti tavoittaisi laajemminkin alasta kiinnostuneita.

Ota blogi seurantaan ja tutustu myös hankkeeseen tarkemmin verkkosivujemme kautta: Osallistujalähtöinen moniammatillinen koulutuspolku – OSMO – SeAMK Projektit.

Lisätietoja saat myös ottamalla yhteyttä:

Anne-Mari Latvala, projektipäällikkö, anne-mari.latvala@seamk.fi tai Minna Luomanen, projektiasiantuntija, minna.luomanen@sedu.fi.

 

Blogi on osa Osallistujalähtöinen moniammatillinen koulutuspolku – OSMO-hanketta, jota rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.