Uudelleenvalmistuksella uutta kasvua

Euroopan unioni, Euroopan sosiaalirahasto Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. SeAMK Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Seinäjoki University of Applied Sciences.Kuvassa tekstilogo "Ytyä teollisuuteen" ja nouseva nuolikäyrä

 

Nyt tarvitaan sopeutumiskykyä

– Kiertotalous on osa vastausta. Inspiroidu yritystarinoista! Maksuton tietoisku maanantaina 4.3.2022 klo 12-13.

 

Ympäristöosaamisella kestävää kilpailukykyä ja voimaa teollisuuteen. Työtä, tekijöitä ja työmarkkina-arvoa. Tulevana maanantaina on luvassa mielekiintoista asiaa uudelleenvalmistuksesta. Aihetta käsittelee webinaarisarjan: “Boostaa bisnestäsi kestävästi” seuraava osa. Vielä ehdit ilmoittautua mukaan. Opitaan ja rakennetaan yhdessä vahvaa yhtenäistä teollisuutta Etelä-Pohjanmaalle. Tulevana syksynä “Ytyä teollisuuteen” hankkeessa käydään läpi käytännön toimia mm. kiertotalouden  hyötyjen ja mahdollisuuksien sekä ympäristövaikutusten näkökulmasta. Sitä ennen on hyvä tutustua tarkemmin kiertotalouteen, jota tämä nyt järjestettävä webinaarisarja tukee mainiosti.

Tule siis kuulemaan maanantaina 14.3.2022 klo 13-14, miten yritykset ovat hyödyntäneet kiertotaloutta omassa liiketoiminnassaan ja luoneet siitä uutta bisnestä. Pureudumme tuotteiden elinkaaren pidentämiseen. Tuotteiden elinkaarta voidaan pidentää mm. huollon, korjaamisen ja uudelleenvalmistuksen keinoin. Puhujina kestävän kasvun muutosjohtaja Ville Availa sekä yritysten edustajat. Tule hakemaan inspiraatiota liiketoimintamallin soveltamisesta mahtavien esimerkkien kautta. Mukana Oikiat Design Oy / Vaatelaastari ja Kamupak.

 

Lue lisää ja ilmoittaudu: ILMOITTAUDU TÄSTÄ ->

Tilaisuus on maksuton. Webinaari järjestetään osana EAKR-rahoitteista Kiertotalouden osaamisalusta Etelä-Pohjanmaalle – CircEPOs -hanketta.

 

Laitathan jo ylös Boostaa bisnestäsi kestävästi -webinaarisarjan tulevat jaksot keväällä 2022:

  • Uudelleenvalmistuksella uutta kasvua – 14.3.2022 (Yritysesimerkit: Oikiat Design/Vaatelaastari ja Kamupak)
  • Digitaaliset jakamisalustat liiketoiminnan uudistajana – 6.4.2022 (Yritysesimerkit: Netlet ja Rentle)
  • Uusiutuvilla materiaaleilla uusia ja tuttuja tuotteita – 20.4.202 (Yritysesimerkit: Beanit ja Spinnova)
  • Resurssitehokkuudella fiksua liiketoimintaa – 18.5.2022 (Yritysesimerkit: Orthex ja Tella)

Webinaarisarjan tapahtumasivu: https://projektit.seamk.fi/yrittajyys-ja-kasvu/circepos-kiertotalouden-osaamisalusta/boostaa-bisnestasi-kestavasti-webinaarisarja/

 

Tiedotamme niistä myös Ytyä teollisuuteen -hankkeen blogissa sekä somekanavissamme:

LinkedIn linkki
Siirry LinkeIn
facebooklogo
Siirry FB

 

 

 

 

Lisää YTYÄ ja kestävää kilpailukykyä Etelä-Pohjanmaan teollisuuteen ja sen tekijöille tarjoilee:

Ytyä teollisuuteen logoteksti