Iida-Mari Saineen hävikkileipäoivallus toi menestystä kahdessa ruoka-alan innovaatiokisassa

Kuvituskuva, jossa on leipiä paperipussin sisällä ja kuvan reunassa selfiekuva Iida-Mari Sainesta.
Food Business Challenge -kilpailun tuomaristo kiitteli Iida-Mari Saineen ideaa hävikkileivän hyödyntämisestä uusissa tuotteissa.

Bio- ja elintarviketekniikkaa Seinäjoen ammattikorkeakoulussa opiskeleva Iida-Mari Saine palkittiin kuluneen kevään aikana kahdessa ruoka-aiheisessa innovaatiokilpailussa. Maaliskuun lopussa Food Business Challenge -kilpailun tuomaristo valitsi Saineen voittajaksi, ja menestys jatkui toukokuussa Ruokaoivallus® -kilpailun leipäaiheisen sarja toisella sijalla.

”Menestys kilpailuissa oli todellinen yllätys itselleni, sillä en pitänyt ideoitani mitenkään erityisinä. Sain tästä luottamusta siihen, että joskus yksinkertainen ja itsestään selvä ratkaisu voi olla paras, ja minullakin voi olla jotakin annettavaa maailmalle kestävien ruokaratkaisujen luomisessa”, Saine kertoo.

Ruokahävikki nousi molemmissa kilpailuissa keskeiseksi teemaksi, ja Iida-Mari Saineen palkitut ideat olivat hävikkileivästä jalostettuja tuotteita. Food Business Challenge -kilpailuun hän haki ideaa pohtimalla aluksi, mitä epäkohtia tai ongelmia ruokaketju kokonaisuudessaan sisältää, ja päätyi liialliseen hävikin määrään.

”Tähän teemaan sitten aloin miettiä sellaista ratkaisua, jolla olisi oikeasti merkitystä, eli pohdin muun muassa, minkälaista hävikkiä syntyy paljon. Samalla mietin, mihin asiaan olisi helppo puuttua, ja mikä olisi helposti ratkaistavissa. Näin päädyin suunnittelemaan päivittäistavarakaupoissa syntyvälle hävikkileivälle käyttömahdollisuuksia.”

Ensimmäisen kilpailutyön ollessa pitkällä Saine kuuli toisestakin kilpailusta ja päätti osallistua, sillä valmiista ideasta oli helppo räätälöidä uusia ratkaisuja. Food Business Challenge -kilpailun tuomaristo kehui Saineen ideaa erityisesti siitä, että siinä oli sekä havaittu iso haaste, joka haluttiin ratkaista, että tarjottiin siihen konkreettinen, toteutettavissa oleva ratkaisu, joka nosti lähinnä kysymyksen ”miksi näin ei jo tehdä”.  Ruokaoivallus® -kilpailuun Saine vei ratkaisun uunissa paistettavasta granolasta, johon hyödynnetään vanhenevat leivät.

Saineen mukaan kilpailuissa menestyminen ei kuitenkaan ollut itsetarkoitus.

”Tykkään yleisesti ideoida kaikkea uutta, ja tammikuussa ollut Food Business Challenge -kilpailuun liittynyt kick off -tapahtuma, jossa innostava Lauri Reuter oli puhumassa, sai minut ajattelemaan, että voisihan sitä kokeilla ajankulukseen kehitellä jotakin. En kuitenkaan lähtenyt tosissani kilpailemaan voitosta vaan halusin vain kehitellä jotakin kivaa. Toisin kuitenkin kävi”, Saine kertoo.

Kestäviä ruokaratkaisuja luotava nyt

Ideoimisen ilon taustalla on kuitenkin vahvat vaikuttimet, Saine myöntää.

”Ilmastonmuutos on todellinen uhka koko maailmalle, ja myös ruoantuotannon ilmasto- ja ympäristövaikutukset ovat suuret. Mielestäni ihan kaikilla elämän osa-alueilla pitäisi tehdä kaikki mahdolliset toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja ympäristötuhon minimoimiseksi, joten myös ruoantuotantoon on keksittävä kestäviä ratkaisuja. Lisäksi jo olemassa olevat ratkaisut on otettava käyttöön mitä pikimmiten. Kestävä ruoantuotanto on toki muutakin kuin ilmastoystävällinen tapa tuottaa ruokaa. Se on myös esimerkiksi sosiaalisesti ja eettisesti kestävää, ja talousnäkökulmatkin on tietyssä mielessä otettava huomioon.”

Bio- ja elintarviketekniikan opinnot tarjoavat hänen mukaansa monipuolista osaamista elintarvikkeiden kehitys- ja valmistusprosesseista mutta myös tiimien kanssa työskentelystä, mikä luo hyvät eväät luoda uusia ratkaisuja.

”Mitään kovin selkeää yksittäistä asiaa en osaa nimetä, johon haluaisin osaamisellani vaikuttaa, mutta vegaaniruokavalion ja yksittäisten vegaanisten ruokavalintojen suosion kasvattaminen jollakin keinolla olisi minulle tärkeää. Haluaisin ehkä olla mukana kehittämässä uusia vegaanisia tuotteita. Ne voisivat olla esimerkiksi maitotuotteiden kaltaisia tai vaikkapa proteiininlähteitä aterioille. Mikä ettei myös leivontatuotteita, joilla olisi samankaltaisia ominaisuuksia kuin vaikkapa liivatteella tai kananmunalla”, Saine kertoo.

Food Business Challenge -innovaatiokilpailun järjestää Seinäjoen ammattikorkeakoulu (SeAMK) yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa. Kilpailukonsepti on luotu osana AB Seinäjoki -hanketta, jossa on kehitetty erilaisia toimintamalleja ruoka-alan innovaatioyhteisön kehittämiseksi.

Ruokaoivallus® -kilpailun järjestää Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK.