SeAMKin Sini Hietalasta Vuoden Fysioterapeuttiopiskelija | SeAMK

SeAMKin Sini Hietalasta Vuoden Fysioterapeuttiopiskelija

Nuori vaalea nainen violetissa pipossa katsoo horisonttiin syksyisellä pihalla.
Sini Hietala on Vuoden Fysioterapeuttiopiskelija.

SeAMKissa kolmatta vuottaan opiskeleva Sini Hietala on valittu Vuoden fysioterapeuttiopiskelijaksi. Valinnan ovat tehneet Suomen fysioterapeuttiopiskelijoiden verkoston edustajat tekevät valinnan yhdessä Suomen Fysioterapeuttien ja Fysiolinen kanssa.

Hietalan saama kunnianosoitus on ensimmäinen lajiaan. Jatkossa Vuoden fysioterapeuttiopiskelija on tarkoitus valita vuosittain. Valituksi voi palkintoraadin mukaan tulla ”hyvä tyyppi, joka omalla panoksellaan koulutukseen ansaitsisi muistamisen hyvästä työstään. Joku, joka motivoi ja tsemppaa muita.”

Sini kertoo tulleensa täydellisesti yllätetyksi, kun valinta julkistettiin. Huomionosoituksen arvoa nostaa se, että häntä ehdotti palkinnosaajaksi suuri joukko opiskelukavereita.

“On ihan uskomatonta, että luokkakaverit lähtivät tähän niin isolla joukolla. On mahtavaa saada kiitosta siitä, että omalla toiminnallani olen voinut osaltani olla avuksi myös opiskelutovereille. Lupasin tarjota luokkakavereille kakkukahvit, on tämä niin hieno uutinen!”, Sini kertoo.

Hän on parhaillaan työharjoittelussa ja kertoo nauttineensa opintojen tarjoamasta osaamisesta ja ymmärryksestä ihmisen kokonaishyvinvoinnista.

“Fysioterapeuttiopintoihin sisältyy muun muassa anatomiaa, fysiologiaa sekä eri ikäryhmien fysioterapiaa. Harjoittelemme myös ohjaamista, kirjaamista sekä tiedonhakua. Opintojen aikana tehdään paljon ryhmätöitä ja ft-opinnoissa hyödynnetään ongelmaperustaista oppimista (Problem Based Learning). Opintoihin sisältyy myös harjoittelujaksoja joka vuosikurssilla sote-alan eri organisaatioissa sekä yksityisellä että julkisella puolella.

Itselleni mielekkäimpiä opintoja ovat olleet anatomian ja fysiologian opinnot, nämä ovat muodostaneet vankan pohjan ihmiskehon toiminnan sekä erilaisten kiputilojen ymmärtämiselle. Tärkeintä on ollut kuitenkin ihmisen kokonaisvaltaisuuden käsittäminen ja se, miten mieli ja keho eivät koskaan ole erillisiä toisistaan.”