SeAMK Foorumi: Osaaminen ja koulutus tulevaisuuden Suomessa (Anni Miettunen, Opetushallitus)

Vuonna 2020 SeAMK Foorumissa katsotaan tulevaisuuteen. Kuusi vierailevaa luennoitsijaa johdattaa yleisön aiheisiin, jotka ovat meille paikallisesti mutta myös globaalisti tärkeitä. SeAMK Foorumin Tiedä tulevaisuus! -sarjassa osaamisesta ja koulutuksesta tulevaisuuden Suomessa puhuu Anni Miettunen Opetushallituksesta.

Kasvokuva naisesta, jolla on tummat lyhyet hiukset ja silmälasit.
Anni Miettunen

Anni Miettunen toimii Opetushallituksessa oppimisen ja kansainvälistymisen johtajana. Hänen mielestään osaaminen, elinikäinen ja jatkuva oppiminen ovat tärkeimpiä asioita, jotka tuovat hyvinvointia yksilöille, työelämään ja yhteiskuntaan. Aiemmin hän on toiminut aikuiskoulutusjohtajana Ammattiopisto Lappiassa. Hän on myös työskennellyt opettajana ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakoulussa sekä vastannut ennakointityöstä. Ennen alan vaihtoa Miettunen on työskennellyt liike-elämässä vuoteen 2003 saakka. Hänellä on 16 vuoden kokemus markkinoinnista, myynnistä ja asiakkuuksista sekä niiden johtamisesta.

Syksyn SeAMK Foorumit järjestetään suorina verkkolähetyksinä SeAMKin YouTube-kanavalla. Tervetuloa mukaan!

Yhteyshenkilö

Henkilökuva.

Tuomas Rauhala

Viestinnän asiantuntija

sähköposti

Tuomas.Rauhala(a)seamk.fi

puhelin

+358408302155