Haluatko opiskella

Valintaperusteet ja hakuohjeet
vuoden 2010 haku

Degree Programme in International Business Management
Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration (MBA)
Suuntautumisvaihtoehto: International Marketing

Hakuaika

Lisähaku päättyy 26.7.2010 klo 15.30. 

Hakemuslomake löytyy sivun oikeasta reunasta. Hakemukseen on liitettävä mukaan kopiot tutkinto- ja työtodistuksista sekä ennakkotehtävä. Ulkomaisella tutkinnolla hakevan ei-EU/ETA-maiden kansalaisen on lisäksi liitettävä mukaan todistus englannin kielen taidostaan. Hakemus liitteineen on toimitettava ammattikorkeakoulun hakutoimistoon hakuajan päättymiseen mennessä. Vieraskielinen ylempi AMK-koulutus ei kuulu yhteishaun piiriin.

Hakukelpoisuus

Hakijalta vaaditaan

  • Suomessa suoritettu korkeakoulututkinto tai ulkomailla suoritettu alan korkeakoulututkinto
  • vähintään kolmen vuoden työkokemus yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalta korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen.
    • Opistoasteen tai ammatillisen korkea-asteen tutkinnon suorittaneelta, joka on sittemmin suorittanut soveltuvan korkeakoulututkinnon, voidaan vaadittavaksi työkokemukseksi hyväksyä myös ennen korkeakoulututkinnon suorittamista saatu työkokemus asianomaiselta alalta.  

    Hakukelpoisuuden osoittamiseksi on hakulomakkeen mukaan liitettävä kopiot haussa käytetyistä todistuksista. Lisäksi on toimitettava virallisen kielenkääntäjän suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi tekemä käännöskopio tutkintotodistuksesta, jos tutkintotodistuksen kieli ei ole mikään näistä. Käännöksessä tulee olla kääntäjän allekirjoitus ja leima. 

    Jos ulkomaisella tutkinnolla hakeva hakija ei ole EU/ETA- maan kansalainen, tulee hakijan toimittaa todistus kielitaidostaan hakuajan päättymiseen mennessä. Lisätietoja jäljempänä kohdassa Englannin kielitaito. 

    Todistukset on toimitettava ammattikorkeakoulun hakutoimistoon hakuajan päättymiseen mennessä. Sähköpostitse tai faksilla lähetettyjä liitteitä ei hyväksytä.  

     

    Valintamenettely

    Opiskelijavalinta on kaksivaiheinen. Valintakokeeseen kutsutaan kaikki hakukelpoisuutensa osoittaneet ja ennakkotehtävän hyväksytysti suorittaneet hakijat. Ennakkotehtävän alin hyväksytty pistemäärä on 6 pistettä. Lopullinen valinta tehdään valintakokeesta, ennakkotehtävästä ja alan työkokemuksesta saatavan yhteispistemäärän perusteella. Valintakokeesta on saatava vähintään 20 pistettä ja ennakkotehtävästä vähintään 6 pistettä, jotta hakija voi tulla valituksi koulutusohjelmaan.

    Koulutusohjelma hyväksyy myös Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa samassa koulutusohjelmassa suoritetun valintakokeen ja saman koulutusohjelman ennakkotehtävän.

    Valinta on ehdollinen, kunnes ammattikorkeakoulu on tarkistanut tutkinto- ja työtodistukset. Ammattikorkeakoulu voi purkaa valinnan, jos hakija on antanut itsestään virheellisiä tietoja.   

    Valintapisteiden enimmäismäärä

    Valintakoe 50 pistettä
    Ennakkotehtävä 20 pistettä
    Alan työkokemus   30 pistettä
    Yhteensä 100 pistettä

    Valintakoe

    Valintakokeessa on kirjallinen osio sekä mahdollisesti haastattelu. Valintakoe on englanninkielinen. Valintakoekutsu sisältää tarkemmat tiedot kokeen sisällöstä.

    Valintakoe järjestetään 13.8.2010.

    Ennakkotehtävä

    Ennakkotehtävä on sivun oikeassa yläreunassa liitetiedostona. Tehtävä on palautettava ammattikorkeakoulun hakutoimistoon hakuaikana. 

    Alan työkokemus

    Hakijan työkokemuksesta vähennetään ensin hakukelpoisuuteen vaadittava kolmen vuoden työkokemus yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalta. Muusta hakukelpoisuuden ylittävästä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan työkokemuksesta kertyy pisteitä siten, että kaksi kuukautta työkokemusta tuottaa yhden pisteen.

     

    Työkokemuksen voi laskea 31.7.2010 saakka kertyvästä työkokemuksesta. Osa-aikatyö muunnetaan kokoaikatyötä vastaavaksi siten, että 150 tuntia tai 20 täysmittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää kohti) vastaa yhtä kuukautta. Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista eikä saman työnantajan palveluksessa hankittua. Työkokemukseksi ei hyväksytä työharjoittelua eikä työssä oppimista, jos ne sisältyvät haussa käytettyyn tutkintoon.

    Työkokemuspisteiden saamiseksi on hakulomakkeen mukaan liitettävä kopiot työtodistuksista ja /tai väliaikaisista työtodistuksista. Työtodistuksista on käytävä ilmi työtehtävät/työn sisältö, työn kesto sekä osa-aikatyöstä lisäksi työtuntien määrä. 

    Englannin kielitaito

    Jos ulkomaisella tutkinnolla hakeva hakija ei ole EU/ETA- maan kansalainen, tulee hakijan toimittaa todistus kielitaidostaan hakuajan päättymiseen mennessä ammattikorkeakoulun hakutoimistoon.


    Kielitaidon voi osoittaa seuraavasti:

    • IELTS, academic level vähintään 6.0
    • TOEFL väh. 550 paper-based test/ TOEFL väh. 79-80 internet-based test
    • yleisen kielitutkinnon taitotaso 4 tai parempi englannin kielessä (www.oph.fi > Koulutus ja tutkinnot > Yleiset kielitutkinnot)
    • suomalaisessa ylioppilastutkinnossa vähintään C pitkänä kirjoitetussa englannin kielessä (suomalainen IB-tutkinto 4, suomalainen RP-tutkinto 7 tai EB-tutkinto 6,00-6,95) 

    Sekä TOEFL- että IELTS-testitulos on voimassa 2 vuotta. Yleisessä kielitutkinnossa ei ole rajoitettua voimassaoloaikaa. TOEFL-testin tulos hyväksytään vain, jos se toimitettu suoraan TOEFL-testinomistajalta, Educational Testing Serviceltä (ETS). Seinäjoen ammattikorkeakoulun koodi ETS-palvelussa on 1305.  Koodia käytetään, kun valitaan oppilaitoksia tuloksen vastaanottajiksi.

    Englannin kielen taidon osoittamiseksi hyväksytään lisäksi Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa tai Uudessa-Seelannissa suoritettu englanninkielinen toisen asteen tutkinto tai näissä maissa suoritettu alempi tai ylempi englanninkielinen korkeakoulututkinto. 

    Suomessa englanniksi suoritettu korkeakoulututkinto ei korvaa vaadittuja kielitutkintotodistuksia.

    Suomessa tutkintonsa suorittaneiden sekä EU/ETA-maiden kansalaisten kielitaito testataan valintakokeessa. Vain riittävän kielitaidon osoittanut hakija voi tulla valituksi koulutukseen.
         

     

    Valintaa koskevat lisätiedot

    Lisähaun opiskelijavalinnan tulokset ilmoitetaan viimeistään 23.8.2010. Opiskelijaksi valitun on ilmoitettava opiskelupaikan vastaanottamisesta viimeistään 27.8.2010 klo 15.30. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa tutkintoon johtavassa koulutuksessa opintonsa aloittavan uuden opiskelijan on myös ilmoittauduttava opiskelijaksi samanaikaisesti, kun ilmoittaa vastaanottavansa tarjotun opiskelupaikan.      

    Otathan yhteyttä hakutoimistoon, mikäli Sinulla on valintamenettelyyn liittyviä kysymyksiä. Yhteystiedot löydät ylhäältä oikealta.  

    YHTEYSTIEDOT

    Seinäjoen ammattikorkeakoulu
    Admissions Office/ Hakutoimisto
    PL 412
    (Keskuskatu 34,
    Kampustalo 2. krs)
    60101 Seinäjoki
    puh. 020 124 5208
    faksi 020 124 5022
    admissions@seamk.fi