Matkailuyritysten digitaitohanke päätökseen

Digitaidot kuntoon matkailuyrityksissä -hanke päättyy vuoden lopussa. Syksyllä 2021 käynnistyneen hankkeen tavoitteena oli parantaa eteläpohjalaisten matkailuyrittäjien ja heidän henkilöstönsä digitaalisen liiketoiminnan valmiuksia, sekä vauhdittaa eteläpohjalaisen matkailutoimialan digitalisaatiota erityisesti koronapandemiasta toipumisen ja kansainvälistymisen näkökulmista.

Hankkeen käynnistyessä koronapandemia vaikutti vielä merkittävästi matkailuyritysten toimintaan. Matkustusrajoituksista oli kuitenkin vähitellen luovuttu ja kesä 2021 oli kotimaan matkailun kannalta jopa suosiollista aikaa. Selkeä muutos oli kuitenkin tapahtunut matkustajien ostokäyttäytymisessä; yhä useampi asiakas asioi verkossa ja teki varauspäätöksensä entistä lyhyemmällä aikajänteellä. Matkailuyritysten digitaalinen löydettävyys ja ostettavuus nousikin nopeasti elinehdoksi yrityksissä. Tämä edellytti yrityksissä digitaalisen liiketoiminnan valmiuksien, digiosaamisen, ketterää kehittämistä.

Digitaitohankkeessa pyrittiin reagoimaan tähän havaittuun kehittämistarpeeseen. Vuoden 2022 aikana järjestettiin koko kevään kestänyt, lähtötasotestin perusteella kolmelle eritasoiselle ryhmälle kohdennettu koulutuskokonaisuus, joka tähtäsi osallistujien digiosaamisen monipuoliseen kehittymiseen. Koulutuksissa keskityttiin erityisesti matkailuyritysten löydettävyyden parantamiseen, myös kansainvälisten asiakkaiden näkökulmasta. Lisäksi syksyn aikana toteutettiin käytännönläheinen työpajasarja, jonka avulla opittuja taitoja pyrittiin syventämään, sekä tuotettiin kaksi opasta hyödynnettäväksi myös jatkossa.

Osallistujilta kerättyjen palautteiden perusteella koulutuksiin oltiin tyytyväisiä ja mikä ilahduttavinta, opittuja taitoja oli monin tavoin onnistuttu viemään myös käytäntöön. Palautteista nousi kuitenkin esiin, että tarvetta digitaitoja kehittäville koulutuksille olisi myös jatkossa. Tämän palautteen olemme täällä SeAMKin matkailutiimissä huomioineet ja pyrimme jatkossakin tuottamaan palveluita, jotka tukisivat alueen matkailuyrityksiä digivalmiuksien kehittämisessä.

Tässä kohti haluan kuitenkin lausua lämpimät kiitokseni hankkeen koulutuksiin osallistuneille, kouluttajille ja yhteistyökumppaneille, sekä hankkeen rahoittajalle – yhdessä teimme tästä hankkeesta kokonaisuuden, jolla saimme aitoa vaikuttavuutta aikaan. Menestystä ja matkailun iloa jatkoon!

Anne-Mari Latvala
projektipäällikkö

Tämä blogikirjoitus on osa Digitaidot kuntoon matkailuyrityksissä -hanketta, jota rahoittaa Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Euroopan sosiaalirahastosta (ESR). REACT-EU-hankkeet rahoitetaan osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia. Hankeaika on 1.8.2021-31.12.2022.