Virtuaalisuus osana vastuullisuutta. Case: Digitaaliset showroomit.

ViBiOL - XR Event Business

Alla ole kirjoitus on alun perin julkaistu Fashion Finland sivuilla 25.1.2023. Alkuperäiseen julkaisuun pääset tästä. 

Digitaaliset showroomit säästävät aikaa, rahaa ja ympäristöä. Uudenlaisia, virtuaalisia ostoalustoja kehitetään nyt niin sisäänostajien kuin kuluttaja-asiakkaiden tarpeisiin. 

Kaupankäynti sähköistyy ja verkkokauppa vetää. Kahden vuoden koronakurimus kiihdytti suuntausta entisestään. Pandemian aikana kuluttajien lisäksi myös muotikauppojen sisäänostajien oli tehtävä valintansa virtuaalisesti, kun messuja ja näytöksiä peruttiin ja matkustusrajoituksia määrättiin.

“Jo ennen pandemiaa muotialalla oli alettu kehittää uusia toimintatapoja sisäänostojen ympärille, sillä jatkuva matkustaminen ja lukuisten vaatenäytteiden lähettely ovat valtava rasite ympäristölle”, kertoo House of Wilow’n perustaja Pauliina Westman.

Nyt online-muotinäytökset, digitaaliset showroomit, tuotevideot ja videopalaverit ovat jo osittain korvanneet perinteisen, kasvokkain tapahtuvan ostotapaamisen.

Westman pyörittää vastuullista vaatemerkki House of Wilow’ta yhdessä Annmari Pietiläisen kanssa. Vuonna 2021 perustetun brändin laukkutuotannossa käytetään kaktusnahkaa, mallistoissa hyödynnetään ylijäämäkankaita ja tuotantoketjut ovat jäljitettäviä. Vastuullisuustyön viimeisin askel on digitaalinen showroom, jonka kehittämiseen brändi sai juuri Kuopion Muotoiluakatemian Säätiöltä 15 000 euron apurahan. Showroom on tarkoitus lanseerata syyskuussa.

House of Wilow’n digitaalisen showroomin tarkat toiminnallisuudet ovat vielä auki, sillä Westman ja Pietiläinen käyvät vasta neuvotteluja alustasta. Paljon on kuitenkin suunnitteilla.

“Digitaalisessa showroomissa sisäänostajat voivat katsella brändivideoita, lookbookeja ja 360 asteen näytöksiä. He voivat myös tarkastella 2D-lähikuvia ja lukea yksityiskohtaisia tuotekuvauksia. Näkyviin tulevat tietenkin myös tuotteiden hinnat ja toimitusajat”, Westman luettelee.

Pelkän omatoimisen selailun varaan myyntiä ei kuitenkaan ole tarkoitus jättää.

“Ostotapaamiset hoidamme videopuhelun välityksellä luodaksemme henkilökohtaisen kontaktin ostajiin. Digitaalinen showroom kulkee siinä rinnalla.”

Digitaalisen showroomin avulla brändi toivoo tavoittavansa uusia jälleenmyyjiä erityisesti ulkomailta.

“Kansainvälinen ulottuvuus on meille hyvin tärkeää. Haluamme palvella myös niitä ostajia, jotka eivät halua tai voi matkustaa tai eivät muusta syystä pääse kivijalkaan tutustumaan tuotteisiimme.”

Ostoalustana digitaalinen showroom palvelee myös yksityisasiakkaita täydentäen verkossa tapahtuvaa ostokokemusta. Kuluttaja voi halutessaan tutustua tuotteisiin ensin showroomissa ja sen jälkeen jatkaa ostoksia verkkokaupassa.

Ihan kaikkea ei kuitenkaan uusin ja laadukkainkaan tekniikka voi korvata. Moni halunnee ennen ostopäätöstä tutustua tuotteeseen myös tunnustelemalla. Varsinkin harjaantuneelle tekstiilien kanssa toimijalle näppituntuma kertoo materiaalista paljon. Tämän haasteen Westman ja Pietiläinen aikovat ratkaista ostajille tarvittaessa lähetettävillä kangasnäytteillä.

Digitaaliseen kaupankäyntiin kohdistuu nyt paljon kiinnostusta. LAB-ammattikorkeakoulun Digital & Sustainable Fashion Showroom -hankkeessa luodaan uusia digitaalisia konsepteja, joita testataan kolmen suomalaisen vaatealan yrityksen kanssa. Tekoäly, esineiden internet sekä lisätty ja virtuaalinen todellisuus tarjoavat monia mahdollisuuksia vaatealan yritysten verkkokauppojen kehittämiseen. Puolitoista vuotta käynnissä ollut hanke päättyy elokuussa.

Maailmalla isot kansainväliset designer-brändit ovat ottaneet virtuaaliset ostoalustat käyttöönsä jo aikaa sitten, esimerkiksi Tommy Hilfiger lanseerasi digitaalisen showroominsa vuonna 2015.

“Huippumuotitalojen ja premium-brändien kehityspolkua seuraavat monet innovaattorit. Virtuaaliset sovituskopit ovat seuraava askel”, sanoo Sizeyn toimitusjohtaja Johan Wirta.

Wirran kahdeksan vuotta sitten perustama Sizey tarjoaa vaatealan yrityksille palveluna kokojenhallintaportaalia. Portaalissa yritykset voivat hallita kokotaulukoita ja laatia niitä yksittäisille vaatekappaleille tai kokonaisille mallistoille. Kun kokotaulukko yhdistetään verkkokaupan tuotetietoihin, kuluttaja saa omiin mittoihinsa perustuvia kokosuosituksia – kunhan on ensin tehnyt itselleen digitaalisen mittaprofiilin Sizeyn palvelussa. Palvelussa kuluttaja saa myös itselleen personoidun 3D-avatarin.

“Kahden valokuvan perusteella algoritmimme tuottaa mittakaavassa olevan 3D-avattaren, jota hyödynnetään kokosuosittelussa. Kehitämme parhaillaan liitännäistä myös 3D-designohjelmistoon, jonka avulla digitaalinen vaate voidaan viedä avattaren päälle.”

Tulevaisuudessa virtuaalinen sovittaminen voi olla paljon muutakin kuin itselle oikean vaatekoon löytämistä.

“Parin kolmen vuoden päästä vaateostoksilla käyminen saattaakin hoitua niin, että laitat AR- tai VR-lasit päähän ja oma avattaresi seikkailee 3D-kauppakeskuksessa valikoimaa sovitellen”, Wirta maalailee.

Wirta on entinen vaatekauppias, joka tietää reaalimaailman haasteet. Sizeyn tavoite on tuottaa niihin digitaalisia ratkaisuja.

“Meidän palvelumme tähtää siihen, että kuluttaminen olisi verkkokaupassa kestävää: ettei tilata samaa vaatetta kolmessa eri koossa kotiin testattavaksi ja sitten palauteta väärän kokoisia. Yksi missioistamme on auttaa alaa tekemään asiat paremmin.”

Myös House of Wilow’lla katse on kestävämmässä tulevaisuudessa.

“Koko vaateala yrittää nyt omaksua vastuullisempia työskentelyprosesseja. Veikkaamme, että ostamisen tulevaisuus tuleekin olemaan sekoitus fyysisiä ja virtuaalisia tapaamisia”, Westman sanoo.

Teksti:

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

***

Kirjoitus on julkaistu VIBIOLin sivuilla siitä syystä, että virtuaalisuus ja vastuullisuus voivat tuoda mukanaan myös uutta liiketoimintaa. Uusien toimintamallien ja hyväksi havaittujen ajatusten jakaminen alueen yritykselle on osa hankkeen toimenpiteitä.

 

Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan Unionin COVID-19-pandemian  johdosta toteuttamia toimia.

ViBIOL logo footer