Merkittävä nousu SeAMKiin hakeneiden määrässä syksyn yhteishaussa

kategoria: Hakijalle

Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi keskiviikkona 16. syyskuuta. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa oli haettavana seitsemän monimuotototeutuksena ja kolme päivätoteutuksena järjestettävää koulutusta, joihin haki yhteensä 2620 hakijaa. Kasvua kaikkien hakijoiden määrässä vuoden takaiseen oli 21 prosenttia eli 458 hakijaa.

Monimuotototeutuksena järjestettävien koulutusten suosio jatkaa vahvana. Eniten hakijoita oli monimuotototeutuksena tarjottavaan sosionomikoulutukseen, johon haki 560 hakijaa ja joista ensisijaisten hakijoiden osuus oli 213. Myös päivätoteutuksena toteutettava sosionomikoulutus oli suosittu.

Tarkasteltuna ensisijaisten hakijoiden määrää suhteessa aloituspaikkoihin suosituimpia koulutuksia olivat sosionomikoulutuksen lisäksi päivätoteutuksena tarjottava terveydenhoitajakoulutus (5,20) sekä bio- ja elintarviketekniikan insinöörikoulutus monimuotototeutuksena (5,67).

”Kasvu kaikkien hakijoiden määrässä ilahduttaa ja on merkki siitä, että SeAMK on korkeakouluihin hakevien mielessä. On myös hienoa nähdä vetovoiman kasvaneen Etelä-Pohjanmaalle tärkeään ruokaketjuun liittyvissä tutkintokoulutuksissa”, rehtori Jaakko Hallila iloitsee viitaten hakijoiden määrän kasvuun agrologi-, restonomi- sekä bio- ja elintarviketekniikan koulutuksissa.

AMK-valintakoe lokakuussa

SeAMKin syksyn yhteishaussa olevat hakukohteet käyttävät AMK-valintakoetta, joka on ammattikorkeakoulujen yhteinen digitaalinen valintakoe. AMK-valintakoe järjestetään 26.10. – 29.10.2020 välisenä aikana, ja hakija osallistuu kokeeseen yhtenä päivänä.

Valintakoe tehdään omalla kannettavalla tietokoneella valvotusti ammattikorkeakoulun tiloissa. Tietokoneen tarvitsee täyttää valintakokeen vaatimukset. Kattavat ohjeet valintakokeisiin löytyvät sivulta www.ammattikorkeakouluun.fi.

Opiskelijavalinnat

Opiskelijavalinnat julkistetaan viimeistään 27.11.2020. Kaikki hakijat näkevät oman tilanteensa Oma Opintopolku -palvelusta. Opiskelijaksi hyväksytyn tulee ottaa opiskelupaikka vastaan ja ilmoittautua opiskelijaksi Oma Opintopolku -palvelussa viimeistään 4.12.2020 klo 15.00. Opinnot alkavat tammikuussa 2021.

Lisätietoja:

Hanna-Mari Rintala
opintoasiainpäällikkö, SeAMK
+358408302144
hanna-mari.rintala@seamk.fi